Tässä ei ole tarkoitus halventaa Suomen keskustaa! Mutta Picasa on erittäin käyttökelpoinen ohjelma, joka sopii käytettäväksi niin kotona kuin koulussa.
Monday, October 3, 2011
Picasasta Blogiin
Tässä ei ole tarkoitus halventaa Suomen keskustaa! Mutta Picasa on erittäin käyttökelpoinen ohjelma, joka sopii käytettäväksi niin kotona kuin koulussa.
If Marcuse Visited GoSuperModel.com...
Tekijänoikeudet. Etätehtävä IV.
Tekijänoikeudet, kuten lakipykälät yleensäkin, muodostavat todellisen ryteikön. Englannin sana "quagmire" kuvaa hyvin 'juoksuhiekkaa', johon varomaton kansalainen voi muiden tekemiä materiaaleja hyväksikäyttäessään vajota. Ehkäpä alakoulun opettajan ei ole niin välttämätöntä kuitenkaan käyttää laillisuudeltaan epämääräisiä materiaaleja. Kirjasarjojen mukana tulevat oheismateriaalit ovat parhaimmillaan niin kattavia, ettei opettajan tarvitse lainata materiaaleja muualta. Ja vanhassa on vara parempi siinäkin mielessä, että opettaja voi digitaalisena aikanakin lukea itse tai luetuttaa tekstejä suoraan kirjoista.
Oppilaita on hyvä ohjeistaa siitä, että tekstejä ei tule kopioida suoraan lähdemateriaalista. Tosin siinäkin tapauksessa pidän yhtä tärkeänä oman ajattelun kehittämistä kuin tekijänoikeuslainsäädännön iskostamista lapsen mieleen.
Oppilaita on hyvä ohjeistaa siitä, että tekstejä ei tule kopioida suoraan lähdemateriaalista. Tosin siinäkin tapauksessa pidän yhtä tärkeänä oman ajattelun kehittämistä kuin tekijänoikeuslainsäädännön iskostamista lapsen mieleen.
Sunday, October 2, 2011
Facebook kouluissa. Etätehtävä III.
Miksei Facebook sopisi kouluihin? Yksityisyysasetukset on nykyään varsin helppo asettaa tiukoiksi, jos siis pelkää kutsumattomien vieraiden sekaantuvan koulun asioihin. Lisäksi sen päivitys on helppoa; koulujen nettisivut ovat usein pitkiä aikoja koskemattomina ja uutiset ovat parin vuoden takaa. Nykyaika vaatii keskustelua ja muutakin kommunikointia kansalaisten, viranomaisten ja muidenkin instanssien kesken. Facebook mahdollistaa nopean kommunikoinnin, mutta myös syvällisemmän ja intiimimmänkin keskustelun. Facebook on toki kaupallinen sovellus, mutta niin lienevät kuntien käyttämät ohjelmatkin. Facebookia on syytetty myös ajanhukaksi. Pahimmillaan se on sitäkin, mutta silloinkin parempaa ajanhukkaa kuin iltapäivälehdet tai Aamulehti. Facebookissa sisältöä voi rajata, online-lehdissä ei. Medialukutaitoa ja -kriittisyyttä voi hyvin opettaa Facebookin tai Twitterin avulla. Tiedonvälityksen yksipuolistuminen on uhkana enemmänkin silloin, kun pitäydytään perinteisissä medioissa ja niiden konservatiivisissä online-versioissa.
Habbo-hotelli - liian sekava jopa nykynuorelle? Etätehtävä II.
"I have not slept or eaten for days. My cries go unregonized and my loneliness is ignored. I am watching myself endure a torture worse than death, yet I decline every opportunity to end this self-imposed nightmare -- I am the master, and I am the puppet." (Klosterman, 2004).
Yhdysvaltalainen populaarikulttuurin asiantuntija Chuck Klosterman kirjoittaa edellämainitussa tekstissä kokemuksistaan virtuaalimaailmapeli Simsistä. Hieman - tai vähän enemmänkin - kotikutoisemmassa suomalaisessa Habbo-hotellissa ainakin satunnainen varhaiskeski-ikäinen kävijä koki miedosti samankaltaisia tuntemuksia. "Diskurssin tasosta" on Habbomaailmassa turha edes puhua. Tai ehkä pitkällisen tutkimuksen ja seurannan kautta joitakin mielenkiintoisia ilmiöitä ja sosiologisia paljastuksia olisi mahdollista tehdä, mutta ainakaan tavallisen virkamiehen palkalla ja työajalla hanke voisi kaatua omaan mahdottomuuteensa - ja puuduttavuuteensa. Oletettavasti suurin osa virtuaalihabboilijoista ovat lapsia ja nuoria, joten ainakin kaikille näkyvät keskustelut ovat samanlaisia kuin nuorison käymät keskustelut linja-autoissa tai ostareiden penkeillä. Habbo-hotellissa ne ovat tosin vieläkin pinnallisempia ja aiheet ovat mitäänsanomattomia.
Haastattelin epätieteellisesti neljää kanssahabboilijaa. Kaksi heivasi (tai dissasi) minut totaalisesti. Mutta kaksi muuta pahaa-aavistamatonta sanoivat sentään jotakin. En siis mitenkään esitellyt itseäni tai aikeitani, mutta se ei tuntunut haittaavan tutkimuskohteita. Ensimmäinen habboilija oli (tai esiintyi) miespuolisena ja hahmolla oli päässään jamaikalaispipo. Habbo-nimi eli nicci viitasi vahvasti kannabiksen käyttöön. Kysyin hahmolta kuinka kauan hän oli viettänyt sinä päivänä Habbo-hotellissa ja vastaukseksi sain, että iltakahdeksasta alkaen, eli heräämisestään asti... Eli noin kaksi ja puoli tuntia. Lisäksi kysyin kiertelemättä, että oliko hahmo (tai ihminen hänen takanaan?) pilvessä. Hahmo/ihminen kiisti olevansa. Toinen hahmo oli oletettavasti tyttö. Kysyin hahmolta viattomasti, että minkälaisella mielellä hahmo oli. Hahmo, tai ehkä ihminen koneen takana, sanoi olevansa masentunut, koska paras kaveripoika oli jollain tavalla naureskellut hänelle. Kehotin häntä olemaan masentumatta, mutta tuloksesta en ole varma.
Kasvattajana en näe Habbo-hotelilla mitään arvoa lapsen tai nuoren henkisen tai sosiaalisen kehityksen kannalta. Etenkin, jos virtuaalimajoitusliikkeessä vietetään aikaa tuntikausia, voidaan puhua jo jonkinlaisesta ongelmasta. Palvelun sekava toteutuskaan tuskin edesauttaa kehittävän dialogin syntymistä, mutta toisaalta se vaikeuttaa myös pahisten mahdollisuuksia häiritä viattomia nuoria.
Yhdysvaltalainen populaarikulttuurin asiantuntija Chuck Klosterman kirjoittaa edellämainitussa tekstissä kokemuksistaan virtuaalimaailmapeli Simsistä. Hieman - tai vähän enemmänkin - kotikutoisemmassa suomalaisessa Habbo-hotellissa ainakin satunnainen varhaiskeski-ikäinen kävijä koki miedosti samankaltaisia tuntemuksia. "Diskurssin tasosta" on Habbomaailmassa turha edes puhua. Tai ehkä pitkällisen tutkimuksen ja seurannan kautta joitakin mielenkiintoisia ilmiöitä ja sosiologisia paljastuksia olisi mahdollista tehdä, mutta ainakaan tavallisen virkamiehen palkalla ja työajalla hanke voisi kaatua omaan mahdottomuuteensa - ja puuduttavuuteensa. Oletettavasti suurin osa virtuaalihabboilijoista ovat lapsia ja nuoria, joten ainakin kaikille näkyvät keskustelut ovat samanlaisia kuin nuorison käymät keskustelut linja-autoissa tai ostareiden penkeillä. Habbo-hotellissa ne ovat tosin vieläkin pinnallisempia ja aiheet ovat mitäänsanomattomia.
Haastattelin epätieteellisesti neljää kanssahabboilijaa. Kaksi heivasi (tai dissasi) minut totaalisesti. Mutta kaksi muuta pahaa-aavistamatonta sanoivat sentään jotakin. En siis mitenkään esitellyt itseäni tai aikeitani, mutta se ei tuntunut haittaavan tutkimuskohteita. Ensimmäinen habboilija oli (tai esiintyi) miespuolisena ja hahmolla oli päässään jamaikalaispipo. Habbo-nimi eli nicci viitasi vahvasti kannabiksen käyttöön. Kysyin hahmolta kuinka kauan hän oli viettänyt sinä päivänä Habbo-hotellissa ja vastaukseksi sain, että iltakahdeksasta alkaen, eli heräämisestään asti... Eli noin kaksi ja puoli tuntia. Lisäksi kysyin kiertelemättä, että oliko hahmo (tai ihminen hänen takanaan?) pilvessä. Hahmo/ihminen kiisti olevansa. Toinen hahmo oli oletettavasti tyttö. Kysyin hahmolta viattomasti, että minkälaisella mielellä hahmo oli. Hahmo, tai ehkä ihminen koneen takana, sanoi olevansa masentunut, koska paras kaveripoika oli jollain tavalla naureskellut hänelle. Kehotin häntä olemaan masentumatta, mutta tuloksesta en ole varma.
Kasvattajana en näe Habbo-hotelilla mitään arvoa lapsen tai nuoren henkisen tai sosiaalisen kehityksen kannalta. Etenkin, jos virtuaalimajoitusliikkeessä vietetään aikaa tuntikausia, voidaan puhua jo jonkinlaisesta ongelmasta. Palvelun sekava toteutuskaan tuskin edesauttaa kehittävän dialogin syntymistä, mutta toisaalta se vaikeuttaa myös pahisten mahdollisuuksia häiritä viattomia nuoria.
Virtuaaligalleriat. Etätehtävä I.
Amerikkalainen kirjailija Saul Bellow suunnitteli 1960-luvulla näytelmää talk show-isännästä, joka halusi televisioida omat psykoterapiaistuntonsa. Bellow'ta harmitti sodanjälkeiseen yhdysvaltalaiseen kulttuuriin iskostunut ääriyksilöllisyys, jonka mukaan jokainen ihminen ei olisi pelkästään laulun, vaan hyvinkin tv-show'n tai kirjan arvoinen. Kysymys ei kutenkaan olisi ollut syvällisestä itseanalyysistä, vaan pinnallisesta ja viihteellisestä itsekorostuksesta. Yhtäläisyys nykyajan tositv-innostukseen ja julkisuudenpalvontaan on ilmeinen. Vahvasti nykyhetkeä ovat myös internetin kuvagalleriat. Toisaalta niiden merkitystä (tai haitallisuutta) on mahdollista myös yliarvioida. Internetin kuvagalleriat ovat tietenkin ensituntumalta kyseenalaisia. Pelkkä idea siitä, että oma tytär pistäisi poseerauskuvia suuren ihmisjoukon nähtäväksi on kammottava. Kaikille avoimien sivustojen uhkana ovat toki rikollisten hakeutuminen otollisille apajille, oli sitten kysymys seksuaalirikoksista tai vaikkapa huumekaupasta. Nuorison kohdalla ongelmaksi voi muodostua myös virtuaalikiusaaminen. Nuori saattaa paljastaa itsestään intiimejäkin yksityiskohtia, joita kiusaajat sitten voiva käyttää hyödyksi. Edellämainituista ja lukuisista muista syistä en näe suotavana sitä, että alaikäisille on suunnattu sivustoja itsensä esittelemiseen. Toisaalta jos yksityisyysasetukset ovat tiukat ja huoltajilla on käsitys lasten virtuaalielämästä vahinkoja voidaan ennaltaehkäistä. Harvaanasutuilla seuduilla virtuaaliystävyydet voivat toki olla lapsen ainoat sosiaaliset kontaktit. Lisäksi eri alojen harrastajien lienee helpompi tavata toisiaan internetin välityksellä.
Oppilaiden vanhempia kehottaisin sumeilematta vaatimaan pääsyä nuoren virtuaalisivustoihin ja vaikkapa keskustelemaan internetiin liittyvistä trendeistä muiden huoltajien kanssa. Opettajan tehtävä on aktiivisesti seurata em. trendejä ja tarvittaessa ohjeistamaan niin nuoria kuin heidän vanhempiaankin.
Oppilaiden vanhempia kehottaisin sumeilematta vaatimaan pääsyä nuoren virtuaalisivustoihin ja vaikkapa keskustelemaan internetiin liittyvistä trendeistä muiden huoltajien kanssa. Opettajan tehtävä on aktiivisesti seurata em. trendejä ja tarvittaessa ohjeistamaan niin nuoria kuin heidän vanhempiaankin.
Subscribe to:
Posts (Atom)